Olen Helsingissä, Orvokinpäivänä, vuonna 1953 syntynyt järvenpääläinen.

Ensimmäisen kamerani hankin 16-vuotiaana kesätyöansioista säästämällä.
Kameran hankinnan seurauksena nuorta miestä vietiin siinä määrin, että
hankkiuduin koulusta suoraan työelämään - Heliokseen, jossa työskentelin
toistakymmentä vuotta, valokuvauslaitteita myyden ja imien "kaiken mahdollisen"
opin valokuvauksen saralta.

Vapaa-aikakin kului valokuvauksen hienouksia opetellen ja kuvauskeikkoja tehden.
Työssäni vastasin lopulta mm. Helioksen minilaboratorioiden tekniikasta.

Tavoitteena oli tehdä kaikki mahdollisimman hyvin ja huolellisesti; tämä
motto on tallella edelleenkin.

Edellämainittu, sekä koneita ja tekniikkaa pelkäämätön asenteeni,
johti aikanaan siihen, että sain kutsun Visia Art nimisestä yrityksestä
saapua tekemään aivan uutta juttua - tietokonegrafiikkaa.

Siihen aikaan oli vain vartavasten rakennettuja graafisia työasemia, mutta
kuten niin monet muutkin hyvät jutut, tämäkin teollisuuden haara näivettyi
hiljalleen PC-koneiden ja ohjelmistojen kehityksen myötä.

Olin kuitenkin ehtinyt hankkia hyvän teknisen osaamisen tietokoneista,
joten päätin hakeutua kokonaan ATK-alalle ja löysin itseni Stockmann-
konsernista, aluksi mikrotukitehtävistä ja myöhemmin ATK-suunnittelijan
tointa hoitamasta.

Internet teki tuloaan 90-luvun alkupuoliskolla ja se luonnollisesti herätti
kiinnostukseni, aluksi käyttäjän vinkkelistä, mutta sitten lopulta vuonna -97
siirryin EUnet Finland Oy:n palvelukseen, teknisen asiakastuen tehtäviin ja
lopulta järjestelmäasiantuntijaksi, erikoisalueena Microsoft-verkot ja -palvelimet.

Nyt on ympyrä sulkeutunut ja olen palannut juurilleni, valokuvaajaksi.

Miksi ? Moni varmasti kysyy. Ehkä siksi, että sielultani olen valokuvaaja,
ja siksi, että tietotekniikka ja valokuvaus ovat nykyään niin lähellä
toisiaan, että sen parempaa yhdistelmää ei minun mielestäni voi olla.

 

Järvenpäässä, 9.10.2002

Pekka Reittilä, valokuvaaja

Tuusulan Valokuvataiteen yhdistys ry:n jäsen

 

 

Otteet hallussa jo vuonna 1976...

Alkuun